Voimia vapaaehtoistyöhön

(Maaliskuu 2012)

Erilaisissa vapaaehtoistöissä häärii Suomessa satojatuhansia ihmisiä. Pelkästään urheilun vapaaehtoistyössä on jo mukana puoli miljoonaa suomalaista. Punaisessa Ristissäkin vapaaehtoisia toimii yli viisikymmentä tuhatta. Useimmat työskentelevät täysin pyyteettömästi. Näin siksi, että he haluavat vilpittömästi antaa apuaan tai olla edistämässä tärkeänä pitämäänsä asiaa tai hyvää harrastusta.

Olen itse toiminut erilaisissa järjestöissä kouluajoistani lähtien. Näissä olen oppinut arvostamaan ja kunnioittamaan juuri niitä, jotka toimivat vuodesta toiseen aktiiveina. Kun järjestetään vaikkapa yhdistyksen jäsentilaisuuksia, ovat nämä ihmiset niitä, jotka pitävät huolen järjestelyistä; hankkivat tilat, panevat ne kuntoon, huolehtivat ohjelmasta ja lopuksi vielä jäävät siivoamaan toisten jäljet. Näitä hiljaisia puurtajia on ollut jokaisessa seurassa tai yhdistyksessä joissa olen toiminut. Jos olen itse päässyt toiminnan vetäjäksi, niin kuin muutamissa tapauksissa on käynyt, olen huomannut, kuinka omaa työtäni on kannatellut nimenomaan tuo taustalla ollut jäsenjoukko.

Koulun vanhempainyhdistys on ollut yksi tällainen paikka. Kaikki vanhemmat kyllä antavat arvoa kodin ja koulun yhteistyölle, kun siitä kysytään. Käytännössä tilaisuuksiin, joissa on haettu vanhempia käytännön yhteistyötä tekemään, on ainakin minun havaintojeni mukaan ollut säälittävän vähän tulijoita. Näistäkin monet ovat keskittyneet selvittämään, miten he kyllä tukevat asiaa, mutta eivät millään syystä tai toisesta nyt ehdi ryhtyä käytännössä toimimaan. Juuri siksi annankin entistä suuremman arvon niille, jotka tarttuivat työhön, järjestivät myyjäisiä ja kirpputoreja varojen hankkimiseksi eri tarkoituksiin, panivat pystyyn lapsiin ja kouluun liittyviä asiantuntijaluentoja jne..

Toinen paikka, jossa olen erityisesti tällaisia pyyteettömiä puurtajia kohdannut, on vapaaehtoinen maanpuolustustyö. Toki siellä on mahdollisuus saada tehdystä työstä palkinnoksi mitali rintaan tai nappula kaulukseen, mutta harva niitäkään hommia ilman todellista maanpuolustushenkeä tai

-tahtoa jaksaisi tehdä. Itse en ole toiminut Punaisessa Ristissä, VPK:ssa tai vaikkapa meripelastuksen vapaaehtoistyössä, mutta tiedän, että kaikki nekin tukeutuvat näiden hiljaisesti työtään tekevien rivijäsenten ponnistuksiin. Ja kun yhteiskunnassa näyttää talouden heiketessä vastuu monesta toiminnasta yhä enemmän siirtyvän vapaaehtoistyön varaan, on syytä muistaa, keitä nämä vapaaehtoiset ovat.

Vapaaehtoistyön vastuunkantajat on muutoinkin syytä nostaa esille juuri tänä aikana, jolloin pohditaan moraalikysymyksiä palkittaessa yhteiskunnan ja yritysten ylimpiä johtohenkilöitä.  Ei miljoonabonusten kannustaman johtajan motiiveja tai moraalia voi tietenkään verrata vaikkapa vapaaehtoista vanhustyötä palkatta tekevään ihmiseen. Mutta ajattelun aihetta tällaisesta vertailusta saa. Hiljattain on selvitetty sitä, millainen rahallinen arvo vapaaehtoistyöllä on. Viime vuonna julkaistu Ruralia-instituutin tutkimus kertoi pelkästään neljän järjestön, SPR:n, Mannerheimin lastensuojeluliiton, Suomen 4H-liiton ja Pelastusalan Keskujärjestön työn olevan yhteiseltä arvoltaan yli 130 miljoonaa euroa.

 

 Yhteiskunnan päättäjien olettaisi toimivan kaikella tavalla niin, että vapaaehtoistyötä tuettaisiin ja sen edellytyksiä helpotettaisiin. Valitettavasti aina ei näytä näin olevan. Hyvin monet seurat ja järjestöt ovat riippuvaisia kunnilta ja valtiolta saamistaan avustuksista ja taloustilanteen kiristyessä myös näitä summia leikataan.  Suomessa ei vieläkään saa vähentää verotuksessa tässä kuvattujen kaltaisille vapaaehtoisjärjestöille annettua lahjoitusta.

Toimintaan tarvittavan rahan puute on iso huolen aihe. Se ei kuitenkaan ole ainoa. Vuosi sitten ilmestyneessä Tilastokeskuksen julkaisussa esitettiin havainto, jonka mukaan lasten ja nuorten osallsituminen vapaaehtoistyöhön on viime vuosina vähentynyt. Se voi merkitä koko toiminnan hidasta hiipumista vuosikymmenten mittaan. Niin sanotun kolmannen sektorin toiminta tulee kuitenkin yhä tärkeämmäksi väestön ikääntyessä, auttajia tarvitaan ja yhä useampi aktiiviuransa jättänyt voi olla halukas antamaan panoksensa yhteiseen hyvään. Myös nuoria on selkeästi kannustettava tähän työhön.

Risto Pohjanpalo