(10.1.2012)
Rautakaupassa
käydessäni pysähdyin katsomaan valkoisia muovitötteröitä, joita oli pinottu iso
kasa käytävän varrelle. Kyltissä
kerrottiin niiden olevan ”muovisia jäälyhtyjä”. Siis mitä? Jäälyhdyt muistan kyllä lapsuudestani. Pakkasella pantiin ämpäri täyteen vettä ja
ennen kuin se oli jäätynyt umpeen, otettiin jääkimpale ämpäristä ja
kaiverrettiin sen päähän reikä, josta saatiin jäätymätön vesi ulos. Samasta
aukosta sujutettiin sisään kynttilänpätkä ja jäälyhty oli valmis. Ja nyt sitten
näitä tehdään muovista. Mikä ajankuva!
----
Jo
ennen kuun loppua kertoivat viranomaiset, että
koko maassa on joulukuussa satanut vettä – eri muodoissa – enemmän kuin
viiteenkymmeneen vuoteen. Sen jälkeen tulivatkin sitten talvimyrskyt,
ennätysluokkaa nekin, kuten saimme katkerasti havaita. Viime vuosina ovatkin tulleet yllättävän yleisiksi nämä sääilmiöitä
kuvaavat ilmaisut: ”Enemmän/vähemmän
kuin miesmuistiin, sataan vuoteen, puoleen vuosisataan jne...” Kertooko
se todellisesta pitkän ajan muutoksesta vai ilmaston syklisestä vaihtelusta, tästä
jotkut jaksavat vielä kiistellä.
Valtaosin ovat tutkijat ja tiedemiehet kuitenkin sitä mieltä, että
ilmaston lämpeneminen on tosiasia ja vieläpä niin, että muutos on ennakoitua
nopeampi ja kiihtyvä. Erilaiset ääri-ilmiöt on sitten helppo kytkeä tähän
lämmönnnousuun.
Hiljattain
pidetyssä Durbanin ilmastokokouksessa sovittiin siitä että entistä Kioton
ympäristösopimusta jatketaan ja uusi sopimus laaditaan vuonna 2015. Tätä päätöstä ovat poliitikot myös Suomessa
kiitelleet. Kysynpä, minkä vuoksi: Kioton ympäristösopimuksessa eivät ole
olleet mukana maailman suurimmat saastuttajat Yhdysvallat ja Kiina. Yhdysvallat,
Kiina, Intia ja muut ns. APEC-maat ovat tehneet keskinäisen sopimuksen
ympäristöystävällisen tekniikan kehittämisestä, mutta päästörajoja ne eivät ole
sopimukseen asettaneet. Kanada, suuri
saastuttaja sekin, ilmoitti juuri Durbanin kokouksen aikoihin irtautuvansa sekä
Kioton että Durbanin sopimuksista.
Tässä
sitä suomalainen puhaltelee joulukynttilöiden pätkiä sammuksiin ilmaa
pilaamasta. Tuntee huonoa omaatuntoa ajaessaan autolla muutaman kilometrin alennusmyyntiin. Lajittelee roskansa; rosollin loput
bioämpäriin, paperit kierrätykseen ja ne sammutetut kynttilänpätkät
energiajätteeseen. Samaan aikaan
pöllyttää Kiinan teollisuus kivihiilisavua Aasian taivaan täydeltä. Jenkit
painavat halvan bensan voimalla neljää kaistaä moottoritiellä ja Kanadassa
tislataan öljyhiekasta lisää öljyä kaikkien aikojen kovimmilla
ympäristöpäästöillä. Etelä-Amerikkaa hakataan paljaaksi.
Euroopan
talouskurimus tulee ympäristönkin kannalta huonolla hetkellä. Talouden romahdus
on vienyt mennessään myös suuren osan Euroopan vaikutusvaltaa maailmassa. Ja juuri nyt sitä olisi tarvittu ympäristön
tulevaisuutta koskevassa keskustelussa. Euroopalla on nykyisessä tilanteessa
tuskallisen vähän eväitä esimerkiksi erilaisten pakotteitten asettamiseen
ympäristönpilaajille jättivaltioissa.
Mallia
tietenkin voimme näyttää. Euroopassa ja pikkuisessa Suomessakin. Totta kai meidän pitää kehittää omaa tekniikkaamme
ja ympäristöajatteluamme niin, että meidän osuutemme pilaamisesta ei ole
ainakaan väestöosuuttamme suurempi kuten nyt. Pessimistinä uskon, että
maapallon tila pahenee vielä, ellei omana niin lasteni elinaikana sellaiseksi,
että pahimmatkin saastuttajamaat joutuvat ottamaan lusikan kauniiseen käteen. Jos
me Suomessa olemme siihen tilaan ajoissa valmistautuneet, on siitä meille etua. Kehitetty ympäristötekniikka on
tulevaisuudessa markkinavaltti. Onneksi mutta myös valitettavasti. Sillä tästä eteenpäin Suomessakin on yhä
useammin musta joulu jota valaisevat muoviset ”jäälyhdyt”. Saattavat
talvimyrskytkin vielä yltää uusiin ennätyksiin.
Risto
Pohjanpalo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti