Rahan voimalla

(Marraskuu 2012)

Juuri päättyneet USA:n vaalit olivat varmaan useammassakin kuin yhdessä asiassa ennätykselliset. Itse kiinnitin erityistä huomiota yhteen, jo vaalien alla tehtyyn ennätykseen. Pääehdokkaitten keräämä kampanjaraha oli Washington Postin mukaan yhteensä noin 2,3 miljardia dollaria. Suunnilleen yhtä paljon tuosta summasta oli molempien ehdokkaitten kontolla, Romneyllä aavistuksen verran enemmän kuin Obamalla. Kokonaissumma on huikea. Maailmassa on kolmisenkymmentä maata, joiden bruttokansantuote on pienempi kuin Yhdysvaltain presidentinvaalien pääehdokkaitten vaalibudjetti. Jos summaan lisätään vielä samassa yhteydessä käytävien kongressivaalien kampanjat, ollaan jo lähellä kymmenen miljardin lukemia. 

Amerikkalainen demokratia on alkanut muutoinkin olla yhä enemmän moneykratiaa, rahan valtaa. Viimeksi asiaa on pitänyt tikun nenässä Occupy Wall Street-liike;  hallinnon ja talouden läheisiä kytköksiä vastustava kansanliike.  Sen mukaan demokratiaa Yhdysvalloissa raunioittaa  esimerkiksi se, että kongressin lainsäädäntöelimien avainpaikat jaetaan edustajien saamien lahjoitusten suuruuden mukaan.  Monta muutakin näyttöä rahan määräysvallasta politiikassa on osoitettavissa, ei ainoastaan vaalikampanjoiden vaan myös varsinaisen politiikan tekemisen osalta. Meitä suomalaisiahan tämä amerikkalainen rahan politiikkavalta koskettaa ainakin siten, että usein tänne nimitetyn suurlähettilään keskeisin ansio tehtäväänsä on istuvan presidentin kampanjaan annettu merkittävä tuki.

Erilaisia rajoituksia ja lahjoituskattoja on yritetty säätää lainkin voimalla, mutta vapauden luvatussa maassa esimerkiksi liike-elämän kustantamien mainoskampanjoiden suitsiminen nähdään sananvapauden rajoittamisena. Sananvapaushan taas on amerikkalaisille tärkeä, loukkaamaton kansalaisoikeus siinä kuin aseen kantaminenkin.

Omassa maassamme ei tällä tiellä  olla vielä kovinkaan pitkällä.  Suomessa ei välttämättä tarvita suuria kampanjarahoja julkisuuteen pääsemiseksi ja sanoman esille tuomiseksi. Meillä media antaa tilaa myös ilmaiseksi erilaisilla palstoillaan ja pientenkin puolueiden edustajat saavat vaalitenteissä ainakin jonkin verran äänensä kuuluviin.  Äskettäisten kunnallisvaalien ehdokkaiden saama kannatus ei näyttänyt useinkaan  olevan suorassa suhteessa ehdokkaan vaalibudjettiin. Äänen hinta ehdokkailla, niin läpimenneillä  kuin rannalle jääneilläkin vaihteli suuresti, halvimmalla mentiin valtuustoon jopa kokonaan ilman omaa kampanjaa.

Pienessä maassa ovat tietysti summatkin pienempiä kuin Suuressa Lännessä.  Vastaavasti  voi tietysti sanoa, että täällä myös vaikutetaan pienemmällä rahalla kuin siellä.  Siksi asioita kannattaa valvoa ja asetetuista rajoista pitää kiinni vaalitukia ilmoitettaessa. Siksi myös erilaiset oikeudenkäynnit poltiikan ja poliitikkojen rahoituksen ympärillä ovat tärkeitä; ne ovat juuri tuota valvontaa.

Nykyaika on tuonut vaalikampanjoille uusia foorumeita internetin ja sosiaalisen median muodossa.  Ne korvaavat jossain määrin maksettuja ilmoituksia ja ehdokkaiden jalkatyötäkin. Kustannukset jäävät pieniksi. Niiden ongelma on kuitenkin se, että ne leviävät pääosin ns. kaveripiirissä  eivätkä esimerkiksi lehti-ilmoitusten tavoin näy myös tuntemattomille, uusille mahdollisille äänestäjille.  Rahaa tulee tulevissakin vaaleissa siksi liikkumaan.  Ja missä raha liikkuu, siellä on syytä seurata sen jälkiä. Varsinkin, kun on selvää, ettei sitä kukaan tässä maailmassa jakele ilman tarkoitusta.

Barack Obama sai vaaleissa toisen presidenttikauden. On odotettavissa, että hänen kabinettiinsa ja muuhunkin hallintoon tulee nyt vaalien jälkeen muutoksia.  Kuinka moni uusista nimityksistä pohjautuu annettuun kampanjatukeen, eli on käytännössä ns. ostettu virkapaikka, jää nähtäväksi.  Samoin se, millaiset taloudelliset kytkennät muutoin tulevat USA:n lähivuosien politiikkaa ohjailemaan.

Risto Pohjanpalo