Verta uutisotsikoissa

Verta uutisotsikoissa (12.10.2011)

Mediaa seuraamalla saattaa saada käsityksen, että väkivaltarikokset, murhat ja pahoinpitelyt ovat maassamme lisääntyneet . Ainakin näyttää siltä, että niistä kertominen on lisääntynyt ja otsikot suurentuneet.  Ennen pikku-uutisina lehdissä olleet väkivallanteot ovat nousseet näkyvyydessään merkittävästi muutaman viime vuoden aikana. Sähköinen media, jonka normeihin  vielä runsaat kymmenen vuotta sitten kuului hyvinkin pidättyvä suhtautuminen murhiin, ammentaa sekin jo tästä lähteestä isolla kauhalla. Niin Ylen, MTV:n kuin Nelosenkin uutistoimituksiin on palkattu rikostoimittajat, jotka raportoivat rikospaikoilta ja raastuvanoikeuksista.

  Aiemminhan esimerkiksi Ylen valtakunnallisissa uutisissa käsiteltiin surmia vain, jos ne olivat kohdistuneet merkittävään henkilöön tai jos surmattuja oli useita. Myös erityinen tekotapa tms. saattoi nostaa surman valtakunnanuutisiin, mutta useimmiten ne pyrittiin jättämään iltapäivälehtien aineistoksi.  Uutiskynnys oli selkeä ja jos surmia käsiteltiin, ne pyrittiin ottamaan esille ilmiöinä, laajemmassa kontekstissa. Tässä suhteessa muutos on ollut selkeä.

Internetissä ryöpsähtänyt uutiskilpailu on muuttanut uutisjournalismin luonnetta myös muussa mediassa.  Kun jokainen uutisen klikkaus tuo tärkeän lisän kävijämittariin, pyritään uutisaiheet valikoimaan ja otsikoimaan sillä tavalla dramaattisesti, että mahdollisen selailijan kiinnostus herää.  Onnettomuudet ja veriteot ovat tässä suhteessa helppoja tapauksia – niistä syntyy näyttäviä otsikoita. Ja kehitys yhdessä mediassa johtaa samaan toisessa.

On toisaalta selvää, että yhteiskunnassa esiintyy sen laatuista väkivaltaa, että siitä on syytä raportoida, näyttävästikin.  On ilmiöitä, joita ei pidä jättää piiloon. Mutta samaan aikaan herää kysymys syystä ja seurauksesta. Mitä vaikuttaa erilaisten ääritapausten laaja, päivä- jopa viikkokausia jatkuva repostelu julkisuudessa?  Voiko väkivallantekojen julkisuus vaikuttaa niin, että joku niiden kautta suorastaan hakeutuu julkisuuteen. Entä väkivaltakuvausten vaikutus nuoriin ihmisiin, lapsiin.

Nuoret tekevät kokonaisuutena ottaen vähän väkivaltarikoksia. Silti muutamat viimeaikaiset tapaukset ovat olleet raakuudessaan ja ennakoimattomuudessaan hätkähdyttäviä. Ja hätkähdyttäviä ovat myös ne yksityiskohtaiset kuvaukset, joita tiedotusvälineissä näistä tapahtumista on ollut luettavissa.  Vaikka kuinka kannattaisi sananvapautta ja avointa tiedonvälitystä, joskus toivoisi, että iltapäivä- ja sensaatiolehtien sekä verkkomedian lukijakilpailua käytäisiin toisenlaisin asein. Vähemmän mallia antavin ainakin.

Jos väkivalta myy ja sitä myyntitäkynä käytetään, se vähitellen hiipii ihmisten ajatuksissa yhä keskeisempään rooliin. Jos sen näkyvyys mediassa on kasvava, muokkaa se mieliä niin, että tilastot, jotka osoittavat väkivaltarikosten viime vuosina vähentyneen, eivät tunnu uskottavilta. Tavalliset kansalaiset alkavat pelätä kadulla kulkiessaan ja vaatimukset valvonnan ja rangaistusten kiristämisestä kasvavat.

Keski-Pohjanmaa on rikostilastojen mukaan vielä melkoinen lintukoto, häntäpään joukkoa maassamme. Mutta kyllä me suomalaiset olemme muissakin maakunnissa ja kaupungeissa hyvässä turvassa ellemme eksy miespuolisiin ryyppyporukoihin. Niissä enimmät rikokset tapahtuvat edelleenkin. Ei Suomesta ole murhaajien ja hakkaajien temmellyskenttää tullut. Verisistä otsikoista huolimatta.  

Risto Pohjanpalo