(Maaliskuu 2012)
Allekirjoittaneella on ollut aina erityisen lämmin suhde
torvisoittoon. Se on varmaan peruja
lapsuudesta, jossa naapurissa kaikuivat vaarin gramofonista Sam Sihvon marssit
ja läheisen työväentalon ikkunasta Fritiof Blomqvistin johtaman Ykspihlajan
Työväen Soittajien sävelet. Torvisoitto
oli silloin ja on yhä meikäläisen korviin ”komiaa”! Ei väliä sillä, minkävärisen aatteen
kannattajat sitä ilmoille kajauttelevat.
Asevelvollisena reserviläisyksikköni oli Pääesikunnan Tiedotusosasto,
nykyinen Viestintäosasto, jonka alaisuuteen myös sotilassoittokunnat kuuluivat
ja niinpä sain seurata niiden toimintaa ja kehitystä eräänlaiselta
aitiopaikalta.
Sotaväessä Kajaanissa sain omakohtaisesti kokea myös
marssimusiikin elähdyttävää voimaa. Talvinen marssi Vuosangan ampumaleiriltä
oli päättymässä ja pitkän letkan loppupäässä työntelin suksilla ja muilla
varusteilla raskaasti lastattua pyörääni lumista tien viertä. Edessä oli vielä pitkä
nousu kohti Hoikankankaan kasarmia. Uupumus alkoi tuntua ylivoimaiselta, kun
nousun yläpäästä alkoi kuulua Kajaanin sotilassoittokunnan reipas soitanta. Se
kertoi sen, että matka oli päättymässä ja antoi uutta voimaa. Pää nousi
pystympään ja tahti ripeytyi ja sama ilmiö näkyi koko rivistössä.
Kajaanin sotilassoittokunta lakkautetaan ensi vuoden
lopussa. Rahat eivät riitä sen, eivätkä seitsemän muun sotilassoittokunnan
toiminnan ylläpitämiseen. Keski-Pohjanmaalla ei omaa sotilassoittokuntaa ole
ollutkaan, mutta ensi vuoden jälkeen kaikki sen ympärillä olleetkin,
maakunnassa usein vierailleet soittokunnat lakkaavat. Kajaanin lisäksi poistuvat
Vaasan ja Oulun sotilassoittokunnat. Lähimmäksi jää Jyväskylässä sijaitseva
Ilmavoimien soittokunta. Lakkautuslistalla ovat myös Hämeenlinnan, Joensuun,
Kankaanpään ja Mikkelin soittokunnat.
Puolustusvoimien leikkaukset kohdistuvat moniin asioihin.
Useille varuskuntapaikkakunnille tulossa olevat lakkauttamiset ovat raskas isku. Säästöjen ja leikkausten
seurauksena työnsä menettävien armeijan
työntekijöiden, sotilaiden ja siviilien kohtalo on kova. Silti näiden ohella
haluan kantaa huolta myös sotilasmusiikin leikkauksista. Ei vain sen vuoksi,
että niidenkin tuloksena on työpaikkojen menetyksiä vaan ennen kaikkea siksi,
että sotilassoittokunnat ovat varsinaisen työnsä ohessa olleet nostamassa ja
kantamassa alueidensa ja koko maamme musiikkikulttuuria. Soittokunnissa on koulutettu soittajia, jotka
jo aktiiviuransa ohella ovat jakaneet osaamistaan esimerkiksi musiikkiopistojen
kautta. Aktiiviuransa päätettyään monet ovat toimineet yksityisissä orkestereissa
ja opetustehtävissä.
Sotilassoittokunnat ovat tuoneet oman paikkakuntansa ja
lähialueensa kulttuuriin melkoista rikkautta. Niiden ohjelmistot ovat
varhaisista marssimusiikkirepertoaareista laajentuneet toisaalta klassisen
musiikin erilaisten sovitusten esittämiseen ja toisaalta kevyen musiikin alueelle erilaisin soveltuvin
kokoonpanoin. Soittokunnat ovat esiintyneet päiväkodeissa, kouluissa,
vanhainkodeissa ja erilaisissa kuntien
ja järjestöjen tilaisuuksissa. Tämä
kaikki vähenee nyt merkittävästi.
Suomalaisella sotilassoitolla on virallisesti jo
94-vuotias historia takanaan. Vieläkin kauemmas sen juuria voidaan jäljittää;
jo autonomian ajalla maassa toimi sotilassoittokuntia, jotka sitten
asevelvollisen sotaväen lakkauttamisen jälkeen 1902 siirrettiin sijaintikaupunkiensa
soittokunniksi . Tuolta ajalta on peräisin nykyisen pääkaupungissa toimivan
Kaartin Soittokunnan alkukin, vaikka se vasta 1918 siirtyi viralliseksi
sotilassoittokunnaksi. Tuorein tulokas sotilasssoittokuntien joukossa on
Haminassa 1990 perustettu Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta, joka sittemmin
siirtyi Lahden Sotilasmusiikkikoulun perusyksiköksi. Tämä soittokunta on
herättänyt maailmallakin ihailua suomalaista soitonopetusta kohtaan – lyhyen
varusmiespalvelun aikana on kulloinkin pystytty hiomaan kansainvälisen
vertailun kestävä toimiva soittokunta.
Lahden Sotilasmusiikkikoulu lakkautetaan vuoden 2014
lopussa.
Kehitystä ei tässäkään asiassa voi kääntää takaisin.
Säästöt ovat tosiasia ja ne toteutetaan jo päätetyillä lakkauttamisilla.
Jäljelle jäävillä sotilassoittokunnilla on entistä suuremmat velvoitteet pitkien perinteiden kantajina ja
puhallinmusiikin harrastuksen ylläpitäjinä.
Samalla korostuu muiden, siviilissä toimivien puhallinmusiikkiyhtyeiden,
niiden joukossa vireästi toimivan Ykspihlajan Työväen Soittajien merkitys
torvisoittokuntaperinteen eteenpäin viejänä ja kehittäjänä. Sille työlle on syytä toivottaa menestystä ja
jatkuvuutta.
Risto Pohjanpalo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti