Syrjivät kiintiöt

(Lokakuu 2012)

Erilaisista kiintiöistä väitellään ajoittain hyvinkin kiivaasti. Viimeinen keskustelu, joka kotimaasta on silmiini sattunut, käsitteli naisten osuutta poliisin johtotehtävissä. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan 27 ylimmän poliisipäällikön joukossa on vain yksi nainen. Tästä ryöpsähti käyntiin debatti, jossa on sekä vaadittu että vastustettu naiskiintiöiden asettamista poliisijohtoon.

Poliisi ei ole ainoa instituutio, jossa kiintiökeskustelu on herätetty. Euroopan komissio suunnittelee vuodesta 2020 alkaen EU-alueen pörssiyhtiöiden hallituksille 40 prosentin naiskiintiöitä. Muutos olisi melkoinen, sillä viime vuonna naisia EU-maiden pörssiyhtiöiden hallituksissa oli keskimäärin vain 14 prosenttia. Suomessa määrä oli sentään 27 prosenttia, Euroopan huippua.

Kiintiöillä on voimakas vastustus useissa EU-maissa ja erityisesti yrityksissä, joiden suvereniteettia, itsemääräämisoikeutta omasta johdostaan kiintiöiden katsotaan loukkaavan.  Suomessa yritykset ja niiden etujärjestöt vastustavat pakkokiintiöitä ja sanovat naisten osuuden muutoinkin jatkuvasti kasvavan.

Tasa-arvo on kaunis ja kunniakas tavoite ja sitä kohti on luonnollisesti pyrittävä. En tiedä, toteutuuko se sitä kautta, että naiskiintiöitä lisätään, myös yrityksiin.  Ennemminkin uskon, että naisten osuus yhteiskunnan ja yrityselämän johtopaikoilla lisääntyy sen vuoksi, että naisten koulutustaso miehiin verrattuna kasvaa ja jo nyt on kaikissa EU maissa miehiä korkeampi. Korkeampi koulutustaso merkitsee mahdollisuuksia myös sijoittua erilaisissa valinnoissa. Ja kun asenteet ovat muutenkin jo muuttuneet, alkaa myös naisjohtajien määrä kasvaa entisestään. Lasikatto on, jollei jo murtumassa, niin ainakin säröillä.

Kiintiöillähän on myös toinen puoli. Kun yhtä joukkoa kiintiöillä suositaan, merkitsee se vääjäämättä jonkun toisen syrjimistä.  Kuinka kokee ansioituneempi, koulutetumpi ja osaavampi hakija sen, että hänet ohitetaan valinnassa niin, että heikommilla eväillä, mutta kiintiöön kuuluvana joku toinen saa paikan.  Näinhän vääjäämättä tapahtuu kaikkialla siellä, missä kiintiöitä on käytössä.

Yhdysvalloissa on kiintiöitä monilla aloilla. Merkittävimpiä ovat rodulliset kiintiöt, joissa on tavoiteltu eri väestönosien tasa-arvoisuutta mm. viranomaistehtävissä. Mutta lailla säädeltyjä rotukiintiöitä on myös amerikkalaisessa ammattiyhdistysliikkeessä, yrityksissä ja yliopistoissa. Yliopistokiintiöstä onkin nyt sukeutunut tuore oikeusjuttu, joka on USA:n korkeimman oikeuden puitavana. Yksittäinen naispuolinen kansalainen on haastanut asiassa teksasilaisen Austinin yliopiston, joka on hänen mukaansa syrjinyt häntä valinnassa ihonvärin perusteella.  Haastaja on tässä tapauksessa valkoihoinen. Hän katsoo, että afrikkalaisamerikkalaisia ja latinalaisamerikkalaisia suosivat kiintiöt ovat Yhdysvaltain perustuslain hengen vastaisia. Asiaan kuuluu tietysti, että lähestyvissä presidentinvaaleissa asia on myös esillä ja republikaaniehdokas Mitt Romney on jo ilmoittanut vastustavansa kiintiöitä kaikissa julkisssa instituutioissa. Päätös asiassa tulee kuitenkin vasta ensi vuonna, presidentinvaalien jälkeen.

Täällä Suomessa nousee jatkuvasti kiistaa siitä, onko oikein, että maamme ruotsinkielisillä on yliopisto-opetuksessa kiintiöitä, joiden turvin heikommilla tuloksilla voi ohittaa suomenkielisiä pyrkijöitä.  Syksyisin käy keskustelu kuumana siitä, miksi ruotsinkielinen nuori pääsee helpommin ja alemmilla arvosanoilla lukio-opetukseen kuin suomenkielinen. Varsinaisia oikeusjuttuja kielellisestä syrjinnästä ei ole kuitenkaan taidettu nostaa. Poliittiseen debattiin asia on noussut mm. Perussuomalaisten ’rasisminvastaisen julistuksen’ yhteydessä viime vuonna. Myös ainakin Kokoomuksen nuoret ovat älähtäneet positiivisesta syrjinnästä, jolla nimellä kiintiöt myös tunnetaan.

Yhteiskunnassa vallisevan eriarvoisuuden vähentäminen ja poistaminen on tärkeää.  Kun asiat ovat pahasti vinossa, on niitä korjattava myös keinoilla, jotka saattavat yksilön kannalta olla haitallisia, mutta jotka yhteiskunnan ja erilaisten yhteisöjen kannalta ovat välttämättömiä. Naisten ja vähemmistöjen tasa-arvon lisäämisessä kiintiöt ja positiivinen syrjintä ovat näitä keinoja. Niillä pitää kuitenkin olla laaja tuki. Niiden pitää syntyä todellisesta tarpeesta.  Niiden pitää joustaa tilanteiden muuttuessa ja ne pitää myös pystyä poistamaan niiden käytyä tarpeettomiksi. Keskustelu kiintiöistä ja niiden oikeudenmukaisuudesta on myös tarpeellista, mutta se on käytävä pitävin argumentein, ei pelkällä tunnepohjalla. Eikä missään nimessä kaunan ja kateuden sävyttämänä tai rasistisesti. Sitäkin on nähty.  Itse pitäisin enemmän sellaisesta yhteiskunnasta, jossa positiivista syrjintää esiintyisi vain silloin, kun ratkaistaan valintaa kahden taidoiltaan samantasoisen henkilön välillä. Muuten kannatan sitä, että paras valitaan. Sukupuolesta, kielestä tai väristä riippumatta.  

Risto Pohjanpalo