Mediailmiöistä

Eli lyödäänpä Jorma Ollilaa

(ja muita mediailmiöitä)

(Toukokuussa 2012)

Viime aikoina näyttää eri puolilla mediaa virinneen muoti-ilmiön tavoin Nokian väistyneen vahvan miehen, Jorma Ollilan kärkäs arvostelu.  Ottamatta kantaa siihen, onko arvostelu oikeaa vai väärää voi sen todeta ainakin enimmältään  jälkiviisaudeksi.  Kiinnostavaa tässä ilmiössä on se, miten se purskahti ilmoille ja valtasi kaikki foorumit sosiaalista mediaa myöten.  Ollilan vallassa ollessa ei hänen piikkinsä juuri pantu Nokian takaiskuja. Syyllisenä oli milloin hänen seuraajansa Olli Kallasvuo, milloin kukakin sektorijohtaja. Toki siellä täällä varovasti kyseltiin senkin perään, oliko Ollilalla muiden merkittävien tehtäviensä lisäksi riittävästi aikaa ja harrastusta Nokian ohjailuun. Mutta varsinaista syntipukkia hänestä ei tehty ennen kuin tänä keväänä. Nyt on sitten koko hoito Ollilan ”piikissä” huonoja toimitusjohtajavalintoja, väärää käyttöjärjestelmää ja alavireistä myyntiä myöten. On siinä yhdellä miehellä taakkaa kerrakseen. On ikään kuin jostakin olisi annettu lupa avata peli ja antaa mennä. Mieleen tulee tästäkin ryöpytyksestä vanha sanonta, jonka mukaan suomalaiseen keskusteluun (ja mediaan) mahtuu yksi aihe kerrallaan.

                                    ***

Toinen havainto kevään mediapurojen solinasta on se, kuinka lapsuuden leikeistä tuttu ”rikkinäinen puhelin” näyttää tuottavan runsaasti aineistoa.  Otetaan nyt tapaus Aki Kaurismäki. Hän antaa, pienessä tai keskivahvassa huppelissa laajan haastattelun merkittävälle brittijulkaisulle. Siinä haastattelussaan hän puhuu monesta asiasta, omaan omituiseen tapaansa, mutta selkeän vertauskuvallisesti ja niin; ennen kaikkea sarkastisesti. Sarkasmi vain tuntuu olevan toinen niistä huumorin lajeista, joita ainakaan Suomessa ei saa käyttää. Toinen on tietysti ironia. Ne otetaan täällä aina tosissaan, sanatarkasti ja niinpä nytkin lähti liikkeelle mediavyörytys siitä, että Kaurismäki oli sanonut, voi kauhistus, että rikkain prosentti maailman ihmisistä pitäisi tappaa ongelmiemme ratkaisemiseksi.

Tämä lause sitten lähti kiertämään suomalaisia tiedotusvälineitä ja herättämään pahennusta. Että se kehtaa! Ja humalassakin taas kerran Suomi-kuvaa tuhoamassa… Eipä ihme, että mestari itsekin kirjoitti aiheesta pienen kommentin, jossa ilmoitti, ettei todellakaan ole suunnittelemassa joukkosurmaa tai –tuhontaa.

Kun sana tai lause irrotetaan asiayhteydestään, kokonaisuudesta, jossa se on julkaistu, se on jotakin ihan muuta kuin ollessaan kokonaisuuden osana. Jo tiivistelmän tekeminen jossakin julkaistusta pitkästä haastattelusta jättää paljon sellaista kuvailua ja tunnelmaa pois, joka selittää sen, miksi jotakin on sanottu juuri niin kuin on sanottu. Ja kun tätä lähdetään vielä repostelemaan edelleen, ollaan jo ihan muussa todellisuudessa, kuin missä The Guardianin haastattelu tehtiin ja julkaistiin.

Itse olen haastattelun lukenut kokonaisuudessaan. Se on ajatuksia herättävä, mutta myös hirtehisen hauska. Ei tulisi mieleenikään irrottaa siitä osia, se toimii vain kokonaisena. Siellä se on netissä luettavissa vieläkin.

                                    ***

Ilman Kaurismäen tapaustakin olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten media nykyään ”myllyttää” aiheita. Netissä kiristynyt uutis- ja viihdekilpailu on saanut siellä julkaisevat mediat useissa tapauksissa terävöittämään tai muokkaamaan myyvemmäksi juttujen otsikoita, joskus myös sisältöjä. Lainataan irrallisia kohulauseita, jotka, kuten edellä totesin, saavat aivan toisenlaisia merkityksiä kuin alkuperäisessä yhteydessä. Kysymykset muuttuvat vaatimuksiksi, pohdiskelu tuomitsemiseksi. Pyritään korostamaan ja nostamaan asioita, joihin tiedetään tai oletetaan netiä selailevan käyttäjän tarttuvan.  Seuraavaksi jutun lainaavat muut mediat ja jokainen yrittää edelleen parantaa jutun näkyvyyttä omilla sivuillaan tai palstoillaan. Sitten aihe lähtee kiertämään netin keskustelupalstoilla ja saa siellä lisää väriä ja vauhtia ja parhaassa tapauksessa kehä kiertyy umpeen, kun jossakin journalistisessa julkaisussa tehdään juttu siitä, kuinka aihe kuohuttaa sosiaalisessa mediassa.

                                    ***

Tähän journalismianalyysini loppuun sopisi hyvin sitaatti: ” Kun kaikki toivo on menetetty, ei pessimismiin enää ole aihetta”. Valitettavasti se sisältyy tuohon Aki Kaurismäen haastatteluun, josta minun mielestäni ei pitäisi paloja irrotella. Niin että ei sitten.

Risto Pohjanpalo

Kirjoittaja on journalistin urallaan osallistunut mm. nettijulkaisujen kehittämiseen