Maailman paras maa?

(Syyskuu 2012)

Viime aikoina olemme kohdistaneet  paljon suuttumusta ja moraalista paheksuntaa Etelä-Euroopan surkimusvaltioihin. Tiedättehän, noihin kreikkoihin, portugaleihin ja italioihin, joissa asiat on sotkettu ja nyt ollaan käsi ojossa meidän kunnollisten kupilla.  Ja sitten ovat nämä islamilaismaat, joissa ei ole naisilla ihmisoikeuksia ja jossa ammutaan ja räjäytellään ihan sivullisiakin. Ja vielä lähempänäkin on maita, joissa huonoja asioita riittää.

Olemme röyhistäneet rintaa luottoluokitustemme A-kirjainten loisteessa.  Meillä asiat on hoidettu omin avuin. Talous on kunnossa. Ei tarvita muiden tukea. Maksetaan veromme ja pidetään huoli kansalaisista. Valitaan luottamushenkilöt rehellisillä vaaleilla.

Paitsi että tehtaiden rekrytointiovet ovat alkaneet pyöriä takaperin ja talous taantua yllättävän nopeasti.  Yritykset kierrättävät tulonsa veroparatiiseihin. Taitaapa muutama yksityinenkin olla samoissa puuhissa.  Vaalirahoitussotkuja puidaan parhaillaankin oikeudessa. 

Sen sijaan, että joukolla paheksumme sitä, miten joissakin muissa maissa on eletty, kannattaisi kuitenkin nyt kiinnittää päähuomio siihen, millaisessa henkisessä tilassa itse olemme. Työttömyyden kasvaessa, yritysten horjuessa tarvittaisiin nyt muiden syyttelyn sijaan omaa sisäistä kannustamista.  Erilaisen repimisen ja arvostelun sijaan tukea niille, jotka jotakin yrittävät; myös niille, jotka eivät menesty.

Hiljattain kirjoitti entinen huippu-urheilija Manuela Bosco siitä, miten repivää ja raakaa on elämä urheilumaailmassa. Bosco kirjoitti: ”Suomalainen ei selittele. Ei naura. Ei laula. Ei intoile. Ei kehu itseään eikä muita. Ei leiki mitään kaikkien kaveria. ..”  Bosco kirjoittaa siitä, miten me palvomme voittajia  ja lyömme häviäjiä ja lopettaa tekstinsä kehottaen palaamaan yhdessä tekemisen luovaan ihmeeseen.  Hänen havaintonsa sopivat urheilun ohella täysin myös muuhun elämään.

Suomalaisilla on ollut historiassa kykyä suurissa kriiseissä yhdistyä, venyä ja nousta.  Mutta miksi aina tarvitaan kriisi, ennenkuin asioihin yhdessä tartutaan.  Sitä ennen ollaan jakautuneina vähintään kahteen leiriin, joista toinen esittää suunnitelman ja toinen haukkuu sen lyttyyn.

 Jos tarkemmin ajattelee, niin olisi aika outoa, että maan laajapohjainen hallitus on päättänyt kuntauudistuksen avulla tuhota yhteiskuntamme, kuten tiukin oppositio sanoo.  Eräiden kansalaisten mielestä tasavallan presidentti kutsui koolle huippuasiantuntijoita laatimaan  naurettavan kokoelman turhia toimenpiteitä nuorten syrjäytymistä estämään.  Näinköhän.

Ei taida olla kovin helppoa kääntää meikäläistä kielteisyyttä yleiseksi ja yhtäläiseksi kehitysoptimismiksi.  Ei taida löytyä alamäkeen ajautuneelle yrittäjälle kannustusta, saati jos tämä konkurssiin ajautuu.   Jos väärä taho käynnistää hankkeen, ei sitä sovi lähteä tukemaan ja jos hankkeessa on jotain korjattavaa, lyödään se vain lyttyyn eikä yritetäkään katsoa, olisiko siinä kuitenkin mahdollisuuksia. Tällaisia olemme.