Joulusaarna

(Joulukuu 2013)

Jos joku Suomessa ei ole selvillä siitä, että elämme yli varojemme ja olemme tehneet sitä jo jonkun aikaa ja rahoittaneet hyvinvointiamme lainaamalla, niin se ei ole ainakaan median vika.  Kestävyysvajetta on tarjoiltu meille otsikoissa, artikkeleissa, pääkirjoituksissa ja pakinoissa.  Pitäisi asian nyt olla tiedossa. Silti monet kansalaiset näyttävät elävän kuin ei tulevaisuuden taivaalla olisi huolen hattaraakaan.

Pitäisikö tiedotusvälineiden vielä nykyistä enemmän keskittyä kuvaamaan tapahtuvia käytännön muutoksia sen sijaan, että toistellaan poliitikkojen kiisteleviä puheenvuoroja? Merkkejä nimittäin näkyy, jos niitä osaa katsoa. Jos kotikaupungin katukuvasta häviää jatkuvasti vanhoja kauppaliikkeitä ja tilalle tulee kirpputoreja,

kebabkioskeja ja thaihierontaa, on jotain muuttumassa. Jos yhä useammassa tuttavaperheessä on työtön, on sekin muutoksen seuraus. Miksi kuitenkin tuntuu, ettei tilanteen vakavuus vaikuta? Syynä on ehkä se, että äkkiä vilkaisten näyttää vielä melko hyvältä. Marketeissa on kansaa. Koulut kouluttavat, terveyskeskukset, sairaalat ja vanhainkodit hoitavat.  Nälkää ei nähdä – en laske ilmaisruoan jakelujonoissa seisovia vielä nälkiintyneiksi – ja kerjäläisetkin ovat tuontitavaraa.  Niinpä ei ollakaan vielä kypsiä hyväksymään kovia talouslääkkeitä.

Demokratiaa on sanottu joissakin tilanteissa huonoksi järjestelmäksi. Nytkö on sellainen tilanne?  Maan hallituksessa on sekalainen seurakunta, jonka ideologioiden yhteensovittaminen on liudentanut toimintakykyä. Oppositiossa on puolueita, joiden kannatus on kasvanut, koska niiden ei ole tarvinnut olla tarjoamassa ikäviä päätöksiä senkään vertaa kuin hallituksen.  Niinpä esitetyt ja ehkä toteutettavatkin toimet ovat vain osa siitä, mitä todellisuudessa tarvitaan.  Liian monet suunnitelmat ovat vielä pahasti keskeneräisiä. Yhteiseen hiileen ei puhalleta, sitä kastellaan. Esimerkiksi sopii vaikkapa tuore sote-uudistushanke.

Seurauksena on se, että huono tilanne jatkuu. Paikkaamalla, osaratkaisuilla, leikkaamalla vähän sieltä ja vähän täältä, tekemällä vain välttämättömimmät päätökset lykätään asioita ja yritetään pitää mahdollisimman monet tahot tyytyväisinä. Eiköhän tällä selvitä seuraaviin vaaleihin ja vähän ylikin…

 Demokratiassa, varsinkin suomalaisessa, hiipivät ilmiöt ovat hankalia. Kun olosuhteet huononevat vähitellen, ei asioihin haluta tai osata tarttua varhaisessa vaiheessa. Kun oireet alkavat näkyä, paikataan ja laastaroidaan.  Kompromisseilla viedään päätöksiltä terä. Vasta kun ollaan kriisissä, kuten 1990-luvun alussa, saadaan aikaan todellisia ratkaisuja. Pakon edessä.  Sen jälkeen sitten taas kiistellään siitä, kenen syytä kaikki on.

Kovin monille suomalaisille tämä joulu on edelleen ihan mukava juhla. Pöytään riittää liiaksikin ruokaa ja lapsille leluja, vaikka niillä pikku palleroisilla on leluja jo ennestään ihan riittämiin. Joillekin huonompiosaisille keräämme omantuntomme tyynnyttämiseksi vaate- ja ruokakasseja. Laastaroidaan yhteiskunnan nirhamia. Eikä haluta nähdä, että ruhjeita alkaa olla yhä enemmän.

On mielenkiintoista nähdä, miten pitkälle asioiden annetaan politikoinnin tiimellyksessä valua. Oikeiden päätösten tekeminen vaatisi vahvaa yksituumaisuutta.  Ehkä meilläkin pitäisi perustaa Mandelan muistoksi ”kansallinen sovintokomitea”. Tällaisten asioiden pohdiskeluun joulu on oikein hyvää aikaa. Suunnitelmista ja niiden repostelemisesta olisi kuitenkin jo päästävä tekoihin. Joulu menee nopeasti.

Risto Pohjanpalo