Turvallinen Suomi?

Turvallinen Suomi? (2011 viikko 37)

Yhdysvalloissa ja koko maailmassa on muistettu New Yorkin Word Trade Centerin tornit tuhonnutta terrori-iskua sen 10-vuotispäivänä.  Monessa puheenvuorossa on korostettu sitä, kuinka maailma ei sen jälkeen ole ollut entisellään. En usko, että iskun suunnittelijat osasivat koskaan ennakoida sitä, kuinka paljon maailma tuolloin todella muuttui. Nyt, kun muistotilaisuuksien mediakohina taas alkaa hiipua, on hyvä miettiä muutosta myös meidän suomalaisten kannalta.

Ei ainoastaan amerikkalaisiin iskenyt terrorismi vaan myös täällä Pohjolassa sattuneet joukkosurmat ovat yhdessä vaikuttaneet meidän yleiseen turvallisuuskuvaamme. Kun vielä pari vuosikymmentä sitten ostoskeskuksessa liikkuva vaatekaapin kokoinen virkapukuinen vartija olisi herättänyt huomiota, ohitamme nykyisin tällaisen ilmiön sen enempää ajattelematta. Kadulla kävellessä ja virastoissa tai pankeissa asioidessamme olemme lukuisten kameroiden kuvattavissa ja tämän olemme hyväksyneet mukisematta. Kaikkihan on takaamassa omaakin turvallisuuttamme.  Poliisin ilmiantopuhelin, johon voi nimettömänä soittaa vihjeitä, on jo ollut käytössä ainakin paikallisesti.

Palaan hetkeksi Yhdysvaltoihin. Minnesotassa on suuri ostoskeskus, The Mall Of America.  Siellä asioinut pakistanilaistaustainen vanha mies unohti matkapuhelimensa kahvilan pöytään. Hetken kuluttua vartijat pidättivät hänet ja hän joutui pitkään kuulusteluun, johon mukaan kutsuttiin poliisitkin. Kafkamainen tilanne johti siihen, että myöhemmin FBI:n etsivät saapuivat myös hänen poikansa kotiin kuulustelemaan tätä mahdollista yhteyksistä Afganistaniin. Kaikista näistä kuulusteluista tehtiin laajat pöytäkirjat, jotka ovat nyt arkistoissa todistaen kyseiset Yhdysvaltain omat kansalaiset ainaisesti epäilyttäviksi.

Amerikkaisten hysteeriselle terroristijahdille voidaan tietysti täällä meillä hymyillä ymmärtävästi, mutta samalla kannattaa pohtia, millaista muutosta myös meillä hiljalleen tapahtuu yhteiskunnan turvallisuuden takaamisen nimissä.

Vuosia sitten ystäväni kertoi Israelissa käydessään huomanneensa suurimpana erona suomalaiseen katukuvaan aseistettujen poliisien ja sotilaiden suuren määrän.  Tänään meilläkin poliisit kulkevat kadulla asekotelo näkyvästi vyöllä, emmekä sitä enempiä ihmettele. Kehitys on ollut vähittäistä, ei rysäyksenomaista, ja muutoksiin on totuttu, eikä kehityksen pyörää ilmeisestikään käy kääntäminen takaisin. Mutta itse olen useinkin pohtinut, onko erilaisten näkyvien turvallisuusjärjestelyjen lisääntyminen oikeasti lisännyt turvallisuuden tunnettani, vai toimiiko kaikki päinvastoin. Tuleeko tästä kaikesta kuitenkin ensi sijaisesti tunne siitä, että päällämme leijuu yhä enemmän toteutumistaan odottavia uhkia, joita varten koko tämä koneisto tarvitaan. Kun tähän lisätään vielä se, etenkin iltapäivälehtien vetämä mediatrendi, jossa erilaisten pelkojen lietsominen on myyvää tavaraa, muutetaan meidät kansalaiset vähitellen toisiamme kyräileviksi ja epäileviksi. Erilaisten turva- ja hälytyslaitteitten markkinat kasvavat, kun linnoittaudumme koteihimme. Tältä pohjalta ponnistaa tietysti myös ns. maahanmuuttokriittisyys ja erilainen muu muukalaisviha.

Muutoksen mitta havainnollistuu vertaamalla nykytilaa vaikkapa lapsuuteni Ykspihlajaan.  Asuin sataman lähistöllä lähes koko 1950-luvun. Kotien ovet olivat auki, naapuriin oli helppo mennä leikkitoveria hakemaan.  Raitilla liikkuvat eri maitten merimiehet olivat kiinnostavia seurattavia, eivät uhka meille lapsille. Poliisi oli leppoisa mies, joka haki juopotteluun hairahtuneen naapurin sedän putkaan selviämään ja hoiteli muutkin konfliktit joviaalisti. Aseen näin hänellä vain, kun hän lopetti ihmisten kimppuun käyneen koiran liiterin takana.

Ei tuohon lintukotoon tietenkään ole paluuta, Kokkolan satamakin on nykyään teräsverkolla aidattu ja kameravalvottu. Silti toivoisin, että yhteiskunnan turvallisuutta parannettaisiin kehittämällä enemmän luottamusta  lisääviä elementtejä ja vähentämällä pelon lietsomista.  En haluaisi joutua Chydenius-keskuksessa tai Halpa-Hallissa vartijoitten kuulusteltavaksi sen takia, että epämääräinen liikkumiseni siellä on herättänyt heidän epäilyksensä.  Haeskelin vain nimipäivälahjaa vaimolle, epätoivoisena.

Risto Pohjanpalo